Polyuretaanista on moneksi! Se ei ole pelkkä yksinäinen kulkija, vaan polyuretaanit ovat yhteinen nimitys laajalle polymeerien ryhmälle, porukalle, poppoolle eli posselle. Polyuretaanit pitävät siis sisällään hyvinkin heterogeenistä jengiä, eli runsaasti erilaisia aineseoksia ja täten myös roppakaupalla erilaisia ominaisuuksia.
Vastakohtien valio
Polyuretaani on luonnostaan lahjakas multitalentti, joka taipuu tarpeen mukaan monenlaiseen eri toimenkuvaan. Tarvitsetko tiivistä tai huokoista, pehmeää tai kovaa, muotokappaleita, kalvoja, pinnoitteita tai kerroksia – polyuretaani hoitaa!
Yleisimmin polyuretaanin voi tavata pehmeäsolumuovina huonekaluissa ja patjoissa, puolikovana integraalisolumuovina auton sisustuksessa, rakennuksissa seinä- ja kattoelementtien eristäjänä tai teknisenä eristäjänä vaikkapa jääkaapeissa.
Näihin edellä mainittuihin neljään käyttöalueeseen kulutetaan vuosittain valtaosa, eli noin kaksi kolmasosaa kaikesta käytetystä polyuretaanista. Mietippä sitä!
Jo muinaiset egyptiläiset…
Tähän väliin pieni tietoisku saunailloissa brassailtavaksi! Tiesitkö, että luonnossa esiintyviä polyestereitä on hyödynnetty tuhansia vuosia. Esimerkiksi muinaiset egyptiläiset käyttivät lakkakirvojen erittämää sellakkaa muumioiden balsamointiin. Sellakkaa käytettiin muun muassa äänilevyissä vielä 1900-luvun alussa.
Mutta se polyestereistä, sillä kuten teistä useimmat jo tietävätkin, meidän erikoisalaamme kuuluvat nimenomaan valetut ja vulkanoidut polyuretaanielastomeeri-tuotteet. Kätevä ja iskevä nimi, eikö?
Kyseiset polyuretaanielastomeerit kuuluvat polyuretaanien niin sanottuun CASE–ryhmään. Kuulostaa kieltämättä rikossarjan salaiselta iskuryhmältä, mutta ei. CASE on lyhenne sanoista “Coatings, Adhesives, Sealants and Elastomers”.
“This sounds like a job for CASE. To the CASE-mobile!”
Enemmän on enemmän
CASE-ryhmästä suurimman osan muodostavat nimenomaan elastomeerit. Maailmassa tuotettiin kaikkia muoveja 90-luvulla noin 130 miljoonaa tonnia, josta polyuretaanit muodostivat noin 5 %. Noiden vuosien jälkeen muovien käyttö sekä tuotanto ovat kasvaneet runsaskätisesti ympäri maailman.
Myös polyuretaanien käyttö on voimakkaassa kasvussa. Esimerkkinä polyesterin hohtoisella 1980-luvulla käytettiin PU:ia maailmanlaajuisesti noin 3 000 000 tonnia. Kultaisella 90-luvulla käyttö oli noussut jo 6 miljoonaan tonniin ja milleniumin kohdilla se oli jo yli 8 miljoonaa tonnia. Nykyisin 2020-luvulla muovin tuotto lienee arviolta jo rapiat 460 miljoonaa tonnia, josta polyuretaanien osuutta on vaikea arvioida. Eurooppa ja USA ovat perinteisesti vastanneet yhteensä noin 65 % maailmanlaajuisesta PU:n kulutuksesta. Se on paljon se.
Onneksi läheskään joka kerta eikä aina ja iänkaikkisesti ole pakko ostaa uutta, vaan hyvin toimivan tuotteen voi kulutuksesta johtuen pinnoittaa uudelleen. Muistathan, että yksi tilatuimmista tuotteistamme on teräs- tai alumiinirunkoisen pyörän tai telan pinnoitus. Ei ole järkeä poistaa koko laitetta käytöstä kulumisen vuoksi, vaan kyseinen tuote kannattaa pinnoittaa uudelleen. Näin laitteen käyttöikää saadaan kasvatettua huomattavasti pidemmäksi pienillä kustannuksilla.